Lähtö tulee

Nyt on aika viimeisen blogipostauksen. Huomenna lähtee lento kotosuomeen siinä yhdeksän pintaan aamulla. Harmittaa ettei ollut enemmän intoa kirjoitella, mutta ei voi mitään.

Viimeiset päivät täällä viettelin (en siis vietellyt ketään, vaan vietin aikaa) lähinnä hotellin ympäristössä. Nukuin hyvin ja söin paljon japanilaista ruokaa Xujiahuin ostareilla. Sushia toki ja udon-nuudeleita seka Madventuresistakin tuttua nattōta, eli käytettyjä papuja. Nattomättö oli ihan hyvää.

Tänään täällä oli melko mellevä keli. Elohopea kapusi aina 31°C:n asti ja tuulta ei ollut juuri lainkaan. Olin suunnittellut pientä kierrosta kaupungilla, mutta metrot ja bussit tällä kelillä eivät kuulostaneet oikein houkuttelevalta, niinpä pysyin tarpomisetäisyydellä. Ostelin viimeisiä tuliaisia ja käväisin syömässä perinteisen kiinalaisen tuplajuustoaterian.

Aamulla pitää heräillä ennen kuutta, joten en jaksa jaaritella pitempään. Mikäli kiinnostaa lukea lisää settiä Shanghaista, kannattaa katsastaa viimevuotinen blogi.

 

Shanghai kuittaa.

Tagit:

Kategoria:

Kommentit

Olipa mukavaa lukea jonkun toisen ulkomaanreissusta, toivottavasti pääset turvallisesti kotiin. Itselläni vielä viikko aikaa Englannin PCWorldissa.

// Peetra, data10.

Hengissä selvitty perille, kohta puolin varmaan iskee masennus hintatasosta. Pitääpä tsekata toi sun blogi, mielenkiintoista aina lukea muiden kokemuksia.

good to have you back

Lisää uusi kommentti

Powered by Drupal
© 2012 tiala.org