2.4. - Babaai Metso!
Aamumme alkoi sikäli omituisesti, että tällä kertaa heräsimme kelloon. Ehdimme myös hyvinkin bussiin. Tiedossa oli viimeinen työpäivä, mutta koska oli perjantai niin oletimmekin ettei töitä oikein olisi. Ei niitä oikein ollutkaan. Aamupäivä meni oikeastaan Jimin kanssa arviointilappuja loppuun täyttäessä, kolmostahan sieltä annettiin arvosteluasteikolla 1-3.
Ruokailun aika koitti ja ruoaksi valitsin itse riisilinjan, kun Joonas taas valitsi nuudelit. Syötyämme poistuimme taasen kohti toimistoamme istuskelemaan. Loppupäivän ohjelmaan kuului oikeastaan vain paikallisen teen ja kahvin juontia. Juttelimme myös Cherryn kanssa ja hän ilmoitti, että saamme pitää työvarusteemme, mutta avainkortit luovutamme takaisin. Turvakengille voi tosiaan tulla käyttöä tällä alalla! Päivän päätteeksi hyvästelimme tutuksi tulleen työväen kiinalaisittain "Babaai!" ja kiisimme päivittäisellä turbollamme kohti Guilinia.
Kotiuduttuamme päätimme mennä hotellin alakerran ravintolaan syömään, mutta kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin suunniteltiin. Tilauksia ei meinattu ymmärtää ja väärääkin ruokaa yritettiin pöytään tuoda. Jostakin syystä itselleni ei oikein tilaamammekaan ruoat maistuneet. Noh, lähdimme takaisin hotellihuoneeseen jossa mietimme mitähän sitä tänään tekisi. Kello lähestyi sen verran nopeasti iltamyöhää, että päätimme levätä ja totesimme ehtivämme toteuttaa suunnitelmat seuraavina kolmena vapaapäivänä. Kävimme siis vain Lawsonissa hakemassa iltapalaa, sekä -kolaa ja nyt istumme iltaa iloisesti Internetin äärellä. Pahoitteluni jälleen hiljaisesta päivästä, mutta viikonloppuna meillä on ohjelmaa, eli kannattaa jäädä seuraamaan!
No joko te nyt lähdette Suomeen vai? Mitäs minä sitten luen? (Joojoo hanki elämä....)
Tiistaina vasta, vielä tulee lukemista!
Kirjoita uusi kommentti