Viikkopäivitys
Pitäisi kai kirjoitella enemmän, muttei mun elämässä mitään tapahdu olin sitten missä tahansa. Viikolta ei ole paljoa kerrottavaa. Töissä sain muutamia tietokannanpäivitystehtäviä, mutta aika tylsää on ollut. Vapaa-aika sitten meneekin vain hengaillessa ja hyvin syödessä. Muut suomalaiset lähtevätkin sitten keskiviikkoaamuna pois, joten aika tulee kulumaan lähinnä syömiseen.
Perjantaina käväistiin karaokessa. Ne on täällä toteutettu japanilaiseen tyyliin, eli jokainen porukka saa oman kopin, jossa saa sitten rauhassa vetää aikuistanaista. Harmi että juomat eivät kuuluneet tuntihintaan.
Muutenkin tunnistamme meni vähän hukkaan, koska heti laululoossiin päästyämme paikassa tuli jonkin sortin hälyytys. Ruudulla vilkkui punainen teksti ja kajarisysteemi pyysi poistumaan pikimmiten kaksikielisesti. Kiinalaiset säntäilivät käytävillä, mutta me odottelimme juuri tilaamiamme oluita. Pian henkilökunta tulikin rauhoittelemaan ja toi virvokkeemme. Karaoken jälkeen menimme vielä vähän tutkimaan paikallista yöelämää, ihan vain tarkkailemaan.
Lauantai menikin sitten ns. kuositteluun ja lepuuttamiseen.
Eilen sunnuntaina käväistiin hakemassa viime viikolla teetetyt puvut, joiden piti olla valmiina. Itse puvut olivatkin valmiit, mutta paitoja ei ollut vielä tehty. Noh tänään sitten paidat. Itselläni puku istui tosi hyvin ja onhan tuo tyylikäskin. Ei paha 70e hintaan.
Eipäs mulla taas muuta, palaillaan. Kuvassa on muuten erään aamun aamiaiseni, hintaa tuolle kokonaisuudelle kertyi 2e.

Kommentit
Tiina
Ma, 04/18/2011 - 16:31
Permalink
Vau, upea aamiainen. Täällä
Vau, upea aamiainen. Täällä kotona ei sitten tuollaisia tipu!
Lisää uusi kommentti