Mustikkapockyt ovat parempia kuin banaanipockyt
Eipä ole hetkeen tullut kirjoiteltua mitään, pahoitteluni, uguu~ Syön nyt banaanipockyjä ja juon kolaa, joten nyt on sopiva aika kirjoitella.
Alkuviikosta täällä vietettiin Tomb Sweeping Dayta, osassa firmoista työntekijät olivat vapaalla maanantain ja tiistain, osassa vain tiistain. Meillä Mirkalla oltiin molemmat päivät pyyhkimässä hautoja, joten sain alkuviikon vapaaksi.
Maanantain vietimme rauhallisesti hotellin lähiympäristössä (muistaakseni, onhan siitä jo aikaa), mutta tiistaina kävimme katsomassa Era: Intersection of Time -nimisen näytöksen Shanghai Circus Worldissä. Se oli aivan mieletön spektaakkeli, johon kuului niin taidokasta akrobatiaa kuin seitsemän prätkän ball of death. Itse pidin erityisesti näytöksen visuaalisuudesta ja mielettömästä soundtrackistä, joka soitettiin ainakin osittain livenä.
Pockyt loppuivat. Kaadan lisää kolaa lasiin ja avaan jonkin snack-pussin, jonka ainoa englanninkielinen teksti on pussin yläosassa oleva iskulause: "Everyone says good good eat".
Keskiviikkona sitten olikin ensimmäinen kunnon työpäivä, vihdoin. Päivä meni tulevien työtehtävien suunnitteluun ja toimiston porukkaan tutustumiseen. Mukavaa porukkaa ovat, kaikki noin kolmekymppisiä. Ylläolevassa kuvassa näkymä toimiston ikkunasta. Ikkunanpesijän paikka on nähtävästi auki.
Torstaille eli tälle päivälle olimme sitten suunnitelleet vähän ohjelmaa, ja joudunkin olemaan töistä pois sen takia (damn!). Meillä oli nimittäin tapaaminen Suomen pääkonsulaatissa Nanjing Roadilla. Meille pidettiin pieni esittelytilaisuus konsulaatin toiminnasta ja kahvitkin tarjoiltiin. Olipas hyvää suomalaista kahvia pitkästä aikaa. Oli tosi mielenkiintoinen tapaus kyllä. Lopuksi vielä suoritimme kansalaisvelvollisuuden, ennakkoäänestimme siis. Kuvassa rakennus, jonka 25. kerroksessa konsulaatti sijaitsee.
Nämä snacksit on jotain muutaman millin pätkiin pilkottua kuivattua nuudelintapaista, joista on tehty keksejä. Ihan hyvää, makean tulista. 4,5/5.
Lisää uusi kommentti